keskiviikko 22. lokakuuta 2014

The Crazy Finnish Girl

...Mitämitä. Päivät karannut käsistä ja blogi vähän jääny taka-alalle (lähinnä vaan siks etten oo jaksanu tapella tään netin kaa), ja yhtäkkiä onki jo 25pv Saksassa taputeltu.. JA HUOMENNA ON VIIMENEN TYÖPÄIVÄ ?! ...Buhuu.
 Eiku mutta oikeasti, tänää iski fiilarit töissä siitä päälle, etten huomisen jälkeen oikeasti enää nää näitä ihimisiä?? En Monoa joka nakkelee surkeaa läppää, ja jonka kaa voi jauhaa tosi syvällisiäki, enkä Onkelia, joka on mun päässä saanu jo jonkinlaisen isoisä-roolin, enkä Paulia, joka on kiva kun se uskoo joulupukkiin ja jonka kaa pietään aina saksa-suomi-saksa-selkkaussessioita. Stefan ei enää ilimesty jostain nurkan takaa jakamaan töitä ja tenttaamaan multa miten se yks surkuhupanen saksalainen sanakäännelmä meni (selitän tästä lisää -), eikä Anthon enää heitä omituisia vitsejään ilmoille tai saa diivamaista turhautumiskohtausta siitä, kun kutsutaan sitä ANTOSKA KARTOSKAksi ja käsketään sen keittää kahvia.. (hoho) Enkä monia muitakaan mukavia ja hauskoja tyyppejä.
Niinku sitä yhtä nuorempaa jannua, Danielia, joka silimät suurina kuunteli kun selitin että Suomessa meiän pitää ite metästää aamupalaks metsästä karhu, josta sit porukalla syyään. "Eikö ne karhut jahtaa teitä?!" johon vastasin vakuuttavalla pokerinaamalla että suomessa karhut on tositositosi arkoja, kun niitä metsästetään niin paljon.. Noh, oli pakko lisätä vielä "vähän" vettä myllyyn ja kerroin siitä, miten meillä Suomessa asutaan igluissa, ja koska viimekesä oli niin lämmin, niin mun iglu suli ja mää olin pari kuukautta kodittomana (höystetty sellasella melko surullisella ilmeellä). Nakkelin vielä muutaman ..faktan ilmoille, mutta Dani rupes epäileen kun kerroin villeistä Muumeista Suomen metsissä.. Topakasti koitin väittää että on on, voin näyttää kuviaki! ..no mutta kun tää saksalainen ystävä innostu uuestaan ja silimät kirkkaina ootti jo että näyttäisin kuvia igluista ja muumeista, niin mun pokka petti pahemman kerran.. After that situation, Dani ei puhunu mulle pariin päivään, mutta onneks sain sen ymmärtään etten mää tarkottanu pitää sitä pilkkanani, kunhan juksasin. Happy enddd!
Hassusta saksalaisesta sanaelmasta lisää kertoakseni; Paul opetti mulle yks päivä, erään niin äärimmäisen turhan "lorun", jonka opettelin sit ulkoa, ja jonka alun ainakin totean aina silloin kun työt ei suju... Noh, heitin nää sananparret ilmoille kerran, kun Stefan tepasteli halliin, ja sen mielestä tää oli mun suusta aivan mielettömän hauskan kuulosta. Siitä asti, aina kun se sattuu tuleen jonku tavarantoimittajan tai yhteistyökumppanin tai tai tai jonku kanssa anyway sinne korikorjaamon puolelle, niin sen on nykyään pakko tulla vilaseen mun ja Monon työpiste, ihan vaan koska se haluaa että niitten korjaamon suomalainen harjottelija esittää millon kellekki vieraalle saksankielen taitojaan. Kyseinen lausahdelma menee jotenkin näin (ja ei, en osaa sitä oikeaa kirjoitusasua tälle) ; Alles saische, alles mist, when du nicht, bechaufen bist". Suomeksihan tää on jotain että - Kaikki on paskaa, kaikki on sontaa, kun et ole päissään.  NII ETTÄ SAA OLLA TOSI YLYPIÄ SIELÄ SUOMESA TÄSTÄ TEIÄ TOSI EDUSTAVASTA HARIJOTTELIJASTA!! :))))))
 .. joo. Nii joo, ja ne haluaa huomenna videoida sen, kun toistan tään lauseen, että ne voi sit aina firman pippaloissa laittaa sen valkokankaalta pyörii, ja kilistää sitten, as Mono said - "For The Crazy Finnish Girl, Sini!". ... miten tään nyt sit ottais ? No, negatiivista palautetta ei oo kyllä kuulunu, että nii.
Asiasta kukkaruukkuun, musta tuntuu että saksalaisten yleissivistys on tosi olematon, tai niille moinen sana sisällyttää sen, että tietää tuurillaan oman maansa pääkaupungin. En tiedä, mutta erään keskustelun jälkeen mun oli aivan pakko kysyä sitten muiltakin työkavereilta, etteikö niistä tosiaan kukaan tiennyt, että Joulupukki tulee Suomesta? Joo ei tienny ei, paitsi Paul (Jeeee!). Sini saatto siinä pikkasen melkee jo möksähtää kun ne väitti että huijaan ja plaaplaaplaa, mutta tauon jälkeen tuliki osaporukasta meleko nöyrinä myöntään, että pienen googlailun jälkee selvis, että se pukki on tosiaa iha rehti suomalainen. Nii'in, mitäs mä sanoin. Eikä muuten riittäny pelkkä pukki tästä Suomi selkkauksesta, ku ei ne tienny sitäkään että Nokia on suomalainen. I'll give up. REALLY.
Pffpff. Mä en muista oliko mulla oikee mitää jännää enää kirjottaa, mutta kun en tosiaa muista, niin taian alkaa nukkuu. Juuuuuu.
HEI EIKU JOO - Mono lupas mulle että koska vaan, jos satun takas Saksaan eksyyn, niin se keittää mulle ja mun seuralaiselle _maailman parasta kahvia_, tekee Monon erikoista 12h kypsytettyä pulledporkia, ja että mennää porukalla sitten Paderbornin Saunacentrumiin, jossa on tyylii melkee parikytä erilaista saunaa ymymymymymymmm. Jeeeee! I HAVE A NEW FRIEND, WOHOOO.

...Öitä.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Das ist der Punkt!

Heheeei! Kelekka kääntyny jo kovastikki kotia kohti kun 18pv Saksassa takana ja 8 enää edessä, joista se viimenen onki pelekkää matkustamista back to Finnnnnnland! Yayy! Oon ehkä pikkasen jo turhanki paljo lähtöfiiliksis tääl kun aamulla bussia ootellessa havahduin tajuaan etten ookkaan menos vielä kotiin, vaan töihin.. Hups. Mutta töissä on kyllä ollu aivan erikivaa tällä viikolla! Mono palas koulutuksesta joten tein siitymän takasi korikorjaamon puolelle, ja ihmiset tuntuu jotenkin muutenkin paljon mukavimmilta mua kohtaan siellä. Yhden ystävän arveluita lainatakseni, "Ne saksalaiset on varmaa semmosta vähän hitaammin lämpenevää sorttia". Joo'o, niin taitaa olla. Noh, parempi vähä myöhää ku ei millonkaa.
Viikonloppu meni tuskallisen hitaasti kun ei tosiaan ollut ollu mitään konkreettista seuraa moneen päivään. Tai Suomesta tottakai, mutta mää ite en tykkää hirveesti chattailla tms, koska a). yleensä se on niin turruttavaa näpertää sitä puhelinta b). Se on niin ilmeetöntä ja kuollutta c). periaatteessa vähän sama kuin b, eli kun siis koska vaikka siellä langan päässä ois joku, sitä on silti _yksin_. 
Paremman tekemisen puutteessa kulutin sitä loputtomalta tuntuvaa aikaani istuen tunteja kahviloissa, jaaa... saatoin mää vähän shoppaillakki. Tosin ihan oikiastikkaa emmää ostanu muutakuin yhen bleiserin, koska otin tänne messii vaan yhden takin, ja se on niin paksu ettei sitä voi kovin lämpiminä päivinä pitää. Ja koska tarviin uuden koska mun vanha samanmoinen on vähän teltta tätänykyä.
Sunnuntai oli alusta loppuun vähän sellanen "teen kuolemaa"-päivä koska ei ollu _mitään tekemistä_ ja pää alko jo leviään kun oli viettäny niin monta päivää yksin. But I survived.
Ja mun seuranpuutteeseen iski muutos eilen, kun yks kaveri joka oli kerran kans täällä harjottelusa, kerto että sen silloinen hostisä Alex vois kuulemma viettää mun kaa aikaa ja näyttää mulle paikkoja ym. No mutta hei, why not?! Muuan viestin vaihtamisen jälkeen Alex tulikin hakeen mua Kiepestä kuuden maissa illalla avoBEMARILLAAN (If u know me, u know the color of this word now..) Oli auto mikä oli, mutta kuski oli kaikinpuolin tosi lepponen tapaus!
Otettiin suunnaks keskusta ja päädyttiin yhteen Irkkupubiin istuun iltaa, huonon läpän (ok välillä ihan jeeskin) ja karaoken merkeissä. After all, oli kyllä erimukavaa nähdä ihmisiä ja porista niitä näitä livenä pitkästä aikaa.
Pff mutta niin. En jassa miettiä enkä kirjoittaa enempää, väsy ja jokapaikan särkeminen iskee sen verran jo päälle että taian alakaa nukkumaan. Joo.
PS. Oon tosi mielissäni kun puhun jo ihan semi kohtalaisen tyydyttävästi ees jotaki saksaa... !

perjantai 10. lokakuuta 2014

Days of boredom

Oon vähän sekasin päivistä. Tai siis en muuten, tänään on perjantai joo, mutta en muista mikäpäivä se nyt ees oli kun kävin sielä lekuril. Keskiviikko? Pff.
Iliman töitä täällä oleminen on  ***seestä kun ei oo oikeasti mitään tekemistä. Aamupäivät venyy pitkiks nukkuessa, ja päivät on tooosi pitkäveteisiä.. Aikasin heräämisessä ei ois mitään järkeä koska a). Mitä tekisin ja b). oon vielä melko kuitti niin ei jaksais ees tehdä mitään.
Vääntäydyin eilen sit kumminkin pesulassa pyörähtään, ja no niin. Olin tieten käyny ostaan pesuainetta kaupasta kun en tienny oisko siellä pesulassa. Olihan siellä. Mulla meni oikeasti varmaan puolituntia siellä kaupassa kun koitin etsiä ees koko pesuainetta (käytän ite aina nestemäistä niin oli vähän lisähaastetta..), ja sit siis ostinkin sitä ilmeisen turhaan. Noh, hyvää hyvyyttäni jätin sen sitten muidenkin iloks sinne pesulaan. Olkaatte hyvätte. (En mä muuten mutten ois jaksanu kantaa sitä enää takas Kiepee... heh)
Siinä niitä pyykkejä ootellessa seisoskelin siinä pihalla ja hyödynsin löytämääni ilmaista Wlania. Se pesula oli jonkun ison puiston laidalla, ja en oikein tiiä mikä juhla tms oli meneillään, kun se puisto oli AIVAN TÄYNNÄ nuorisoa. En mä ois muuten ehkä kiinnittänyt ees moiseen huomiota, mutta kun epämääräiset kiljahdukset ja huudot kantautu mun korviin, ja nostin pääni kattoakseni mitä siellä tapahtuu, niin näin kuinka varmaan parikymmentä tyyppiä siellä täällä oli _täysin ilman vaatteita_, ja ne hyppi sinne lampeen uimaan?! Selvisin lievästä alkujärkytyksestä ja huvituksesta, ja jatkoin facebookin selaamista, tai mitä ikinä teinkään (oon niin traumatisoitunu etten muista). Tosin sitten sitä epämääräistä ölinää alko kuulua lähempää, ja siitä mun eestä juoksi pari jätkää iliman mitään "suojavarusteita"..  Onneks mun pyykit oli sopivasti just valamiita! ..Ton episodin jälkeen kavahti muuten heti jos huomas että joku riisu ees takkiaan pois..
Pesulasta ruokakaupan kautta Kiepeen, ja nukkumaan.. Vedin taas keviät 3-4tunnin päikkärit, jonka jälkeen koitin jotenkin kuluttaa aikaa, ennenkuin menin takas nukkumaan..
Tänään olo on jo parempi siinä määrin että vois ehkä tehdäkkin jotain. Mutta mitä? Ja oottelen tosiaan edelleenkin mun pankkikortin saapumista Saksaan.. Pffffff.
Onneks maanantaina takas töihin, kuluu päivät vähän paremmin..
BTW, mun pitäis palauttaa aivan älyttömästi kuitteja koululle, mutta huomasin että niitä tulee puuttuu ainakin "muutaman kympin" eestä koska mun vakkaripaikasta eli Ihanan Ilmaisen Wlanin Ihmemaasta Mäkkäristä EI SAA KUITTEJA. ..Oon tosi pahoillani. buhuu.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Bussi täynnä tarinoita

Pääsinkin hehkuttamasta maanantaina, että hyvä viikko tulossa...  Kerrottakoot siis lisää tästä "tosi hyvästä viikosta" - eilen töissä mua paleli koko aamun niinku ois jossain horkassa ollu, vaikka tungin kaikki vaatteet haalareiden alle, ja pian iski järkyttävä päänsärky.. Otin jo aamusta buranaa, kun olo oli jo herätessä melko nuutunu. Well, ei auttanu burana eikä safka, joten soitin Suomenpäähän että mille sitä tässä  sit rupiais.. 
Sain ohojeet että soittaisin mun Saksan koordinaattorille A:lle ja kysyisin mihin lääkäriin mun pitäis mennä tms. Noh, A on tään viikon lomalla, joten mun pitäis soittaa Stefanille. Btw, väliaikainfo - toisinkuin käsitin, niin Stefan ei ookkaan A:n oppilaita tms, vaan sen kollega. Väärinkäsitykset part.493934.
Takaisin ite asiaan - mulla ei oo Stefanin numeroa, joten mun pitäis kysyä sitä Herr Duysakilta, eli tältä Thielin tyypiltä joka hoitaa vissiin näitä harjottelijoiden asioita. Tosin hän ei taasen puhu sanaakaan englantia. Noh, menin sit selittään tälle mun työkaverille Thomakselle, mikäli hän tietäis a). Stefanin, tai  b).Herran jonka nimeä en IKINÄ epäkohteliaasti muista, eli Duysakin. Pienen selityssession jälkeen Louiskin saapui kuunteleen mitä oikein jauhan, ja lopulta Louis ymmärs että mun pitäis siis mitä ilmeisemmin saada joku (ei se käsittäny kuka) kiinni Duysakin avulla. Louis soitti nopsaa sit D:lle, jonka jälkeen lompsin D:n toimistoon.
Awkward situation, kun ei ollut oikein mitään yhteistä kieltä millä kommunikoida D:n kanssa, mutta Louis oli ilmeisesti saanut kuitenkin jotenkuten selvitettyä tilannetta Dlle joka soitti sitten A:n toimistolle. Tosi epäselekiää selitystä, I know, mutta tässä vaiheessa mä olin itekkin TOSI pihalla siitä mitä oikein tapahtuu. Höpistyään hetken, D anto luurin mulle, ja joku tosi välttävästi englantia puhuva naishenkilö selitti mulle sieltä, että A on lomalla  (I know) ja että Stefan on poissa tään päivän. Sepäs kivaisaa.  D jatkoi puhelimeen mongerrusta, ja puhelun loputtua se viittoi mua seuraamaan - halliin, missä Louis vois tulkata mulle mikä nyt on homman nimi.
Tilanne oli tosiaan nyt se ettei A:ta saatu kii sen siviilipuhelimesta, ja Stefankin on sairaana. Olin TÄYSIN ulalla siitä, mitä voisin oikein sit tehdä.. Oon saksassa ja mun pitäis löytää johonki lekurille, enkä ees tiiä missä semmonen on, ja millä sinne meen.. Bussilla? Millä bussilla?! Ja puhuuko saksalaiset lääkärit englantia? Kieltämättä oli melko avuton olo. Louis kehotti mua istuun ja ootteleen että ne saa selville mitä tapahtuu.
Oottelin varmaan reilun tunnin, koittaen keskittyä tuijottaan johonkin yhteen pisteeseen hallin seinässä, koska mulla oli järkyttävän huono olo, ja pelkäsin että jos mun keskittyminen herpaantuis niin saisin itkunsekaisen paniikkikohtauksen, mitä tapahtuu helposti jos en oo ihan täydessä vedossa.. Mua paleli, mun selkää ja päätä särki, ja olin oikeasti jo melko varma että kuolen saksalaisessa autokorjaamossa, KUNNES, Louis tuli ilmottaan että se lähtee kotiin, koska sillä loppu työt tältä päivää. Nyt mulla meinas oikeasti iskeä jo paniikki, että mitä mä nyt teen, mun ainut tulkki lähtee kotiin?! D:kin saapui paikalle ja sanoi ettei ne ollu saaneet ketään toimistolta kiinni tms. Ok. Kiva. What now? Louis kysyi täytyykö mun sit päästä lääkäriin, vai riittäiskö vaan jos lepään kotona yhden päivän, it's hanging on u. No siis, menin lääkäriin tai en, nii kotiin lepäämään aion kumminkin sit mennä, CAUSE IM DYING. Ja lääkäriä tarviin vaan muodollisiin seikkoihin, eli siks että tarviin jotain todistusaineistoa mun koululle ja Thielille siitä etten oo kyllä ihan työkykynen. Kuuntelin tovin kiihkeää saksalaisten sananvaihtoa, ja sain tästä keskustelusta lyhyen englannisoinnin - käy vaihtamassa vaatteet, jonka jälkeen Louis kävis nakkaan mut lääkäriin.
Hetkeä myöhemmin oon matkalla lekurille Louiksen kyydillä, joka selittää mulle että sen sisko on lääkärissä töissä tms ja normi lekurille menis 7485748tuntia jonottaa. Ok, whatever, tahon vaan kotiin nukkuun. Päästään paikanpäälle ja selviää, että tää vastaanotto tms on kiinni 13-15, ja kolomen jäläkee otetaan vaan ajan varanneita potilaita. Jaha. Louis soittaa sen siskolle, ja saan ohojeet että tulisin seuraavana aamuna 8-9 välillä samaan paikkaan. Ok, miten vaan, vielen danke, Sini lähtee hostellille nukkuun.
Olin Kiepessä varmaan siinä kolmen kiepeillä ( hahahhahah rimmaspa hyvin), ja pistin samontein pään tyynyyn. Heräsin seittemän maissa ja säikähdin että myöhästyisin töistä, kun ei kello soinut, mutta pihalta kajasti vielä sen verran valoa että ymmärsin ettei taidakkaan olla aamu. Siinä melko höttösenä ja muutenkin vähän pihalla kaikesta, menin vahingossa juomaan hanavettä. Ok, tyypit töissä sanoo että Paderbornissa on tosi hyvälaatusta toi hanavesi, mutta musta tuntuu että täällä voi olla bakteerikanta pikkasen eri kuin Suomessa (ja niin onkin, hanaveen vaikutukset iski tänään).
Tänään aamulla raahasin sit ruumiini sinne lekurille. Louiksen sisko oli tosiaan vastaanotto tiskillä töissä, ja ties tilanteen, kiitos Louikselle. Se ohjas mut ootteleen vastaanottohuoneeseen, josta pääsin n.40minuutin jälkeen lääkärin puheille. Tai no puheille ja puheille, koska ei, saksalaiset lääkärit ei ilmeisesti puhu englantia, tai ainakaan tää n.40vuotias naislääkäri ei puhunut. Onneksi Louiksen sisko tuli toimiin tulkiks, niin ei tarvinnu viittomaan ruveta.
 Perus verenpaineet ym tsekattua ja oireet kyseltyä, se lääkäri iski pöytään pari lääkeputelia ja loppuviikon kestävän saikkulapun. Teki mieli kirota, mutten viitsiny, vaikkei kukaan ois ymmärtänytkään sanaakaan.  Viiden päivän viikonloppu siis, jos koittaa jotenkin positiivisesti vääntää tään. Tää mun työharjottelu muuttuu pian joksikin intensiivikseksi itsetutkitskelu-reissuksi, kun saan maksimaalisen annoksen Me, myself and I:ta. Pity me, mulla on oikeasti erirasittavaa seuraa, heh.
Kävelin bussipysäkille niin sanotusti leuka rinnassa ja kohti uusia pettymyksiä. Seuraavaa bussia sais ootella reilun puoliskatuntia. "Eka pettymys". Kipasin sit siinä ajankuluks kauppaan hakeen inkivääriteetä sun muuta tään olon karkottamiseks. Koska oon nainen (tai muuten vaan utelias ja omiin ajatuksiini sotkeutuva) niin musta on erikivaa jäädä näprään ja tutkiin kaikkea jännää mitä perussaksalaisessa marketissa nyt voi olla. Kauppareissut on muutenkin melko seikkailullisia, kun ei ymmärrä ihan täysin niitä etikettejä..  En kuitenkaan onneks ehtinyt vajota niin syvälle omiin maailmoihini, että oisin unohtanut sen bussin. Tai no ok, myönnetään, lähellä oli. Siispä, pikaseen kassan kautta takaisin pysäkille, missä odotteli muutama muukin aamupäivä "shoppailija", eli reilu kymmenen vanhusta rullaostoskasseineen ja kävelykeppeineen.
Bussi saapui, ja herrasnaisena päästin vanhukset ensin, ofc. Istahdin bussin etuosaan, ja pian olin melko piiritetty näiden vanhusten toimesta. Ja tässä ei oo nyt mitään negatiivista, ei niin yhtään. Päinvastoin. Olin koko aamupäivän kuunnellut kuulokkeilla Spotifysta non-stoppina klassista, mutta nyt otin toisen kuulokkeen pois, että kuulisin pianon pimputuksen ja viulujen lomasta näiden enemmän elämää nähneiden ihimisten porinoita. Saksaahan ne puhu, tottakai, but it doesnt matter. Musta on vaan niin tosi mukavaa kuunnella kun ne jauhaa keskenään, no idea why, mutta se vaan on.  Välillä havahdun muutenkin ajatteleen, oli paikka mikä tahansa, että jokaisella ihmisellä on tarinansa. Kaikki tuntee ja ajattelee. Ja varsinkin nyt, kun se bussi oli täynnä niitä vanhempia ihmisiä.. Niillä ois ollu varmasti satoja ja taas satoja tarinoita kerrottavana! Niin monia vuosikymmeniä tungettuna yhteen pieneen bussiin. That's cool I think.
Mun piti jättää tää tosi lämminhenkinen seurue mun pysäkillä, ja vaikka fyysisesti musta tuntu että kuolen, niin mua hymyilytti aivan älyttömästi. ...ja jos joku nyt aikoo tästä innostuneena ehottaa mulle että rupiaisin vanhustenhoitajaks, niin en. Mua ei kamalasti inspiroi vaihtaa isojen ihimisten vaippoja, tai pyyhkiä niitten kuolasia suupieliä.
Heräilin äsken ja nyt vaan palelen, juon tätä inkivääriteetä ja lääkitsen itteeni noilla lekurin antamilla rohdoilla. Ja tää yskänlääke tms. saa mut vahvasti epäileen, että saksalaiset tosiaan uskoo siihen ettei toimiva lääke maistu hyvälle.. Phyh...
Suunnittelin jo että käyn ostaan apoteekistä jottai unilääkkeitä että sais ajan kulluu rattosammin, mutta se ei ehkä oiskaan loppupeleissä kovin turvallinen vaihtoehto.. hoh. Noh, jospa sitä iha näillä omillaki unenlahjoilla vois leikkiä zombie-Ruususta.
~ Öitä

maanantai 6. lokakuuta 2014

One week behind, three to go

Uusi viikko ja kirjaimellisesti melko uudet kujeet.. Monon lähdettyä eilen koulutukseen viikoksi, siirrettiin mut tosiaan huoltopuolelle. Had no idea kenen luo mun ois pitäny mennä ja mitä tehdä, vaikkakin Mono oli esitellyt mut mun tulevalla "työnjohtajalle" tms torstaina. Menin sit jo hyvin ennen kasia pällisteleen halliin, josko siellä ois yhtään tuttua naamaa. Nichts, joten rohkaisin mieleni ja kysyin parilta nuoremmalta jannulta oisko niillä mitään ideaa siitä, mihin mun pitäis mennä. Ei ne oikein hiffannu mua, kunnes selitin että joku tyyppi joku puhuu englantia, ja jolla on italialaistyyppinen nimi. "Oh ja, Louis!?", joo, varmaa just se Louis sitten, ich weiß nicht. Sitä italiaanoa sai ootella hyvän tovin, mutta aika kulu rattosaan kun perhepiiristä soiteltiin heti aamutuimaan iloisia uutisia, ja poikien jutuille pysty myötänaureskeleen kun luuli ymmärtävänsä jonku hyvän läpän...
Louis saapu työmaalle joskus 15 yli 8. Tismallista sinänsä, että työt alkaa juurikin vartin yli. Ruvettiin töihin samantien, ja toisin kuin mulle on kerrottu, niin mäkin sain tehdä jotain, enkä vaan katsoa tai laitella "pöläreitä Porcheihin valkohansikkaat kädessä". 
Tähän väliin voisin muuten vähän valaista - meitä, tai no siis mua ainakin, on koulussa aina "peloteltu" siitä kuin tiukka saksalaisten työmoraali yms on. No enpä nyt tiiä.. Saksan että Suomen korjaamoelämää nähneenä uskaltaisin sanoa, että meleko samanlainen meno molempien halleissa on. Välillä tekis itellä mieli älähtää johonkin mitä ne tuuskaa täällä.. (on menny opit jotenkuten siis perille..) Ja mun on NIIIIN pakko päästä sanomaan, ja siis TIEDÄN että tästä on joo puhuttu _miljoona_ kertaa koulussa, ja tiedän kaikki "hyvät" perustelut siihen miksei, mutta SILTI - Saksassakin niillä on vesipulloja hallissa, ja hauskinta tässä on se että työpaikka kustantaa ne... NII KERTA! Joten terveisiä vaan sinne Raahen ammattiopistolle täältä autoalan johtoportaalta, TAISTELKAA NIISTÄ PULLOISTA! ..Sini on puhunut.
Joo mutta takasi asiaan - Louiksen lisäksi siinä oli töissä meidän kans joku Thomas. Ja tää Thomas ei ollukkaa ihan turha jannu, KUN SE PUHU ENGLANTIA. Jeeee! En tiiä, tosi kivaisasti alko tää viikko kun muuan englannintaitaja samassa työporukasa. Tosin Louis ei oikein purematta nielly sitä kun en "muka" puhu saksaa, sen jälkeen kun erehdyin nakkaa muutaman fraasin ilmoille..  Välillä ne puhuu iha vasitella vaan saksaa mulle, mutta voitokspa se siitä vaan kääntyy.. 
Hypäten taas vähän sinne sun tänne, mutta olin tosiaan eilen muuten vaan dallailemas pitkin Paderbornia, ja suddenly, löysin ilmaisen WLANin! Tuhottoman mielissäni tästä löydöstä etin lähimmän penkin mihin tää maaginen yhteys ylsi, ja aloin päivittelee Instat ja facebookit läpi.. Puhuin just kuulokkeet päässä erään ystävättären kanssa facessa, kun joku tummahkohipiäinen vanhempi mies pyysi istua viereeni. No miksikäs ei, istukoot. Kohteliaasti tämä herrashenkilö tarjosi minulle savuketta, kun itsekkin laittoi siinä norttia palamaan. Puistin vaan päätäni hymyillen, ja jatkoin kaverini kanssa jutustelua, KUNNES SE LINJA KATKES. Fffuuuu. Hetken aikaa mietin että oisin esittänyt puhuvani edelleen ystäväni kanssa, mutta kiinni jäädessäni oisin vaan nolannu itseni. Niinpä tyydyin vain pihisemään jotain suomeksi pätkivästä netistä.. Tämä vieressäni istuva mies sitten aloitteli keskustelua, kysyen puhuinko juuri ... nii, no en nyt muista mitä kieltä, mutta tyylii puolaa tms? Whatever. Sanoin vaan etten, ku Suomea. Siitähän se innostu, ja poristiin pitkät tovit, ja oli oikeasti tosi mukavaa jutella jonkun kanssa, kun ei ollu kokopäivänä vaihtanu ainuttakaan sanaa kenenkään kanssa livenä (ellei siis kaupan kassaa tyyliin lasketa). Se vanha mies oli kaikinpuolin muuten tosi mukava, mutta sitten kun se alkoi valittaan omaa yksinäisyyttään ja olematonta parisuhdetilannettaan, alkoi mua hieman pelottaa. "Im not married, I'm single architect, but u r married?" ..Ei en oo, mutten kyllä nyt niin vapaakaan, joten don't try anything. Koitin tosiaan selventää sille että vaikkei meistä ikinä mitään rakastavaisia tulisikaan, niin ystäviä ei ikinä ole liikaa.. Mutta kun tää vanhamies alkoi selittää kuinka asuu ihan lähellä, parin sadan metrin päässä ja sillä on ilmainen wlani siellä, ja hän voi näyttää mulle kaupunkia.. Tilanne alko tosiaan mennä jotenkin ahdistavaks, joten vetosin sitten paniikissa johonkin moiseen "Oh itll be blast but I promised to call my boyfriend and his waiting for my call so not now". Sinnikäs vanhus(ok se oli ehkä 50 vaan), kun meinas että käy hakeen autonsa ja käväsee tankilla ja tulee takas, "wait here wait here only 15minutes", "yeah see ya later". ...Nii vissii.. Kun sen ukkelin selkämys näkyi tarpeeks kaukana, keräsin kamani ja lähdin melko ripiään kipittään kohti keskuskatua.. 
Joo'o, taas sen verran selitystä että saa riittää tältä päivältä.. Mun selkä sanoo muutenkin jo poks tästä koneella istumisesta ja hallityöskentelystä.. Jos ei muuten, nii mut saa lähettää vaikka sit ees palasina takas Suomee, en oo nimittäin varma kauanko mun selkä vielä kestää tätä.. Pffff.... As I've said before, jos joutuisin 5päivänä viikossa työskenteleen hallissa (as now), niin joutuisin jäämään varmaa sairaseläkkeelle ennenkuin ees valmistun. Tai sit teen niinkuin Louis sanoo ja meen heti Suomeen palattua fysioterapeutille tai hierojalle..

lauantai 4. lokakuuta 2014

EINS, ZWEI, SUPER!

Nukuin eilen piiiiitkään, koska ajatus vapaapäivästä ilman mitään suunnitelmia ei hirveästi houkutellut.. Lopulta oli pakko kammeta ittensä ylös, koska olin melko varma että Frau Kieper ois pian tehnyt yllätysvisiitin mun huoneeseen, availeen ikkunoita ja sulkeen pattereita as usually.. Heti kun avasin verhot niin sain ylipirteät morgenit ja auringon ylistykset niskaani, ihmetysten kera kun en oo pihalla tai jossain.
 Nakkasinki sit kamppeet niskaan, suunnitellen että lähtisin tappaan aikaa kaupungille. Bussipysäkille päästyä aloin kuitenkin epäileen kulkeeko busseja ollenkaan, kun on pyhä? En viittiny jäädä ootteleen, vaan lähdin seikkaileen ajatellen että tuurillaan löydän jostain pysäkin johon ilmaantuis  bussi. Yllätin itsenikin, kun en löytänytkään bussia, vaan kävellen keskustaan!
Jo kovin perinteikkäästi menin sit mäkkäriin (anteeksanteeksanteeks) juomaan jääkahvia, lataileen musiikkia ja kuvia Instagramiin (!). Btw, kenenkään on ihan turha tuomita mua mun itteni lisäks mun mäkkijummailuista, koska se samperin massaketju-pleissi on ainoita paikkoja täällä missä on se hiton WLANi. Nii kerta. Oon mä käyny parissa muussaki kahvilas WLANia tavottelleen (turhaan) ja kahvilla muutenki. Mutta esim. Alexissa missä kävin, oli törkeän kallista KAAKAOTA (joo tilasin jääkahvin), toimimaton WLAN ja hihittelevä paksuhko tarjoilijapoika, joka sotki mun kuitin numerollaan ja epämääräisillä kommenteillaan. So not that good place, mäkki is much more better.
Well anyway, suunnittelin että oisin ajelehtinut muuten vaan busseilla pitkin kaupunkia, mutta mulla meni maku koko hommasta kun eka bussi johon hyppäsin ajo 500m päähän ja jätti koko lastin sinne(viimenen pysäkki?). Seuraavassa bussissa mihin nousin, niin se kuski halus ilmeisesti nähdä kaikkien liput. En aluks ymmärtäny tätä vaadetta, mutta seurasin vaan muiden esimerkkiä ja näytin sit sille kuljettajalle mun kk-lippua. En tiedä mitä se kuski alko inkuttaa mulle, joten katoin sitä vaan silmät pyöreinä ja koitin lausua mahdollisimman (ei niin) ymmärrettävällä saksalla, etten puhu enkä ymmärrä saksaa. Ei tainnut kuljettajakaan ymmärtää, kun se jatko vaan selittämistään, joten avasin suomalaisen sanaisen arkkuni, ja puhuin melko kylmäks sen kuskin. Tällä kertaa kuski katto mua silmät pyöreinä, ja hetken hiljaisuuden jälkeen se puhisi jotain viittoen samalla että menisin istuun.
En kyllä viittiny ton ämppäämisen jälkeen jäädä enää siihen bussiin, vaan jäin seuraavalla pysäkillä pois..
Palasin Kiepeen pakkaileen, koska Marc oli aiemmin laittanu viestiä että se tulis hakeen mut parin kaverinsa kans ja lähtäis ajelee Warburgiin, missä ois jotain Octoberfest-härdeleitä. Aluksi oli tosiaan takoitus että Marc ois tullu Paderborniin ja oltais käyty täällä tyylii syömässä jossain yms, mutta kun kuulin tään uuden pläänin piti mun miettiä hetki..  Warburgiin menee kuitenkin vajaa tunti ajaa, joten fiksuin ratkaisu ois että meen Marcin porukoille yöks, ettei Marcin tarvii ajella yötä vasten ees taas. Ei kai siinä muuten mitään, mutta musta on tosi,tosi,tosi ahdistavaa loisia muiden nurkissa, joten mieluummin kotona Suomessakin ajan jouluisin yms omaan kotiin nukkuun kuin jään esim äidille tai isälle yöks. Koitin katella netistä josko yöllä ois menny junia tms Warburgista takas Paderbornii, mutta mun netti pätki nii pahasti ettei koko hommasta tullu mitään.. Olisinko siis tylsä ja mukavuudenhaluinen, ja jäisin pojottaa Paderborniin yksin, vai lähtisinkö kohti tuntematonta? Lopulta päätin lähteä, koska oon jo kuitenkin melkee 2500km päässä kotoa, joten nyt on enää turha jarrutella. LIVE A LITTLE!
  Pojat tuliki sit kuuden maissa ja perillä Warburgissa oltiin vähän ennen seittemää. Tähän Warburgin Octoberfest-juttuun kuului tivoli, kymmeniä ruokakojuja, muuan kauppakoju ja tuhottomasti ihmisiä. Kysyin pojilta mikä on illan plääni, mihin Max sanoi, että ainakin ihan ekaks se haluaa ruokaa, joten ostettiin jostain kojusta Currywursti-ranskalais-hässäkät. Proud of myself, again, koska en yleisesti ottaen voi sietää makkaraa, mutta I tasted it anyway.. eikä se pahaa ollut, ihan jees! Ku oltiin saatu syötyä, niin Max joka on aina jotain vailla (hahahhaha) halus oluelle. Lähettii sit ettii kaljatelttaa. Se ei ollu kovin vaikea löytää, koska, noh, saksalainen kaljateltta on pikkasen jotain muuta kuin suomalainen... Siis kymmeniä, ellei satoja pöytiä, kaks yli parikytä metriä pitkää tiskiä ja varmaan yli tuhat ihmistä.. Teltan perällä soitti bändi, ja kaikki ihmiset laulo mukana ja tanssi pöydillä! That was soooo cooool! Tosi monet oli pukeutunu niihin saksalaisiin perinneasuihin ja se meteli oli niin käsittämätön etten kuullut edes omia ajatuksiani..  Ylitin taas itseni, ja (anteeks opettajat) join Octoberfestien ja Saksan kunniaks yhden tuopin olutta! And it wasnt that bad. Oltii kumottu lasit tyhjiks nii käytii parit tivolilaitteet läpi, mikä oli semi eeppistä sen yhden oluen jälkeen.. Mullahan on siis äärimmäisen surkea "alkoholipää", nii mulla nousee se ykskin semisti hattuun. Selvittiin kuitenki hengisä ne pari laitetta, ainaki melkee. En tiiä johtuuko se yleisestä "woooou kaikki on nii siistiä"-fiilistelystä vai mistä, mutta voin vaikka vannoa että tivoli Saksassa ei oo läheskään niin könänen kuin joku Tivoli Sariola, missä hurjin laite on joku Waltzeri. Käytiin nimittäin Maxin kans semmosessa laitteessa, mikä näytti aluks maailmanpyörältä, mutta mulla vaan kesti tovi tajuta että se onkin normaalisti maassa vaakatasossa, jolloin tyypit hyppää niihin "karsinoihin" seisomaan, ja after that se koko härdeli alkaa pyörii hullunlailla ja kun vauhtia on tarpeeks se nousee pystysuoraan ja apua.. THAT WAS AWFUL! Nyt ymmärrän miksei Marc ja Sven halunnu siihen.. Ennen kotiin lähtöä otettiin ammuntakisa yhellä kojulla, ja mä osuin jopa miltein keskelle kerran! jejejejeee. (Huomatkaa että Sini on joo melko väsyny jo kun teksti takeltelee semisti)
Thisss morningg heräsin jostain pikkukylästä, olin nähny erieeppisiä unia ja olin melko pihalla kaikesta. Sain itteni sen verran hereille että lähdin tsekkailee josko Marc ois heränny, ja löysinkin sen alakerrasta juttelemasta äitinsä kanssa. Syötiin aamupalaa ja sit lähettiin ostaan leipää kylältä. Oh my niitä maisemia.. Niinku ois kattonu Emmerdalea livenä! Tai siis, mäkiä ja peltoja ja pieniä teitä ja metsää ja lisää mäkiä ja niiiiin vihreää. Voi itku että siellä oli nättiä. Cant get it. Ja se kauppa... Pieni kulmakauppa jossa oli leipätiski, ja vanha naishenkilö myyjänä. En tiiä, niin epärealistista, love it.
Käytii kans tsekkaa läheisellä retkeilyalueella puuhotellit. Pfff so much things to explain, but im tireddddd.
Tuossa "ehkä" tärkeimmät eiliseltä, dunno. Ärsyttää kun ei oo aikoihin kirjoittanut muutakuin sanotuksia ja välillä päiväkirjaa, niin ei osaa enää kirjoittaa blogia. En osaa enää tiivistää asioita fiksusti, jos oon siis ikinä osannutkaan.. Well, not my problem, mää kirjotan nii lukekaa ja kärsikää te?
PS. Oon oikeasti melko yksinäinen, koti-ikävissäni ja menettämässä mielenterveyteni, koska Spotifyn random soittolistojen suurkulutuksen vuoksi osaan muutaman ROBININ biisin kertsit ulkoa. HEEELP?!
PPS. Mikäli mäkkäri on huomenna auki,heh, nii lisäilen viikonlopulta kuvia Instagramiin. Kiitos heei.

torstai 2. lokakuuta 2014

Golden October

Aamulla huomasin bussipysäkille kävellessä, että syksy saapuu Paderborniinkin.. Ilma oli kirpiä ja kadut lainehti oransseja lehtiä. Btw, löysin ykspäivä tieltä PÄHKINÖITÄ ! Funny, onko niitä muka oikeasti puissa täällä (Joo dumm Sini but just asking)...? Anyway, töissä Mono alkoi yhtäkkiä kans fiilisteleen puiden muuttunutta väriä, ja totesi jotenkin tosi juhlallisesti "It's Golden October". Yap, it is.
En tiiä oonko jotenkin vaan jo turtunu täällä oloon, koska välillä työpäivät tuntuu loputtomilta ja mulla on melko aivopesty olo, kun herään välillä miettimään onko elämää hallin ulkopuolella... Suomi ja läheiset tuntuu kaukaiselta unelta, vaikkakin kaikki hereillä olo tuntuu tosi unenomaiselta... Asiaa ei auta yhtään se, että ajattelen lähinnä suomeks, puhun englanniks ja kuulen miltei vaan saksaa Monon englannin lisäks. Sekametelisoppa, isnt it? Well anyway, I'm kinda proud of myself, koska tajusin tänään että puhun ja ymmärrän  oikeastikki semi sujuvasti englantia, koska voin käydä pitkiä ja melko diippejäkin keskusteluita sen kummemmin miettimättä miten nyt muotoilen sen mitä oon sanomasa. Toki joo välillä unohdan sanoja, and it's okay, mutta se että unohdan välillä aivan täysin joitain suomenkielen sanoja.. That's scary. Oon muutenkin kehittyny, tai sitten vaan oikeasti jotenkin aivopesty, mutta vastailen ja kyselen asioita välillä ihan huomaamattakin saksaksi. Kiitokset ja ole hyvät ja tervehdykset ym tulee automaattisesti saksaksi, jee. Mutta siis just se että puhun välillä "vahingossa" ihan kokonaisia lauseita saksaksi.. se yllättää mutkin. Sitten kyselen vaan Monolta silimät lautasen kokosina "Did I say it right?! Really?!". Coooooool.
Tänään on periaatteessa perjantai, koska huomenna on Saksan jälleenyhdistymisen-päivä, joka on vapaa kaikille. Noh, mun "perjantain" kunniaks päätinkin pilistellä pitkin kaupunkia, kun hyppäsin väärältä puolelta tietä mun bussiin nro.7. Normaalisti matka Westerntorilta Lindenwegille kestää ehkä jonku 5-8min, mutta nyt sitten kiersinkin koko kaupungin ja istuin sen samperin bussin kyydissä tyyliin 45min! Fiksu muksu. Toisaalta mihinkä mulla ois täällä kiire, töiden jälkeen istun joko jossain kahvilassa tai mäkkärissä ilmasen Wlanin takia, tai muuten vaan dallailen pitkin kaupunkia. Ja oon eksyny jo muuan kerran (ok ennemminkin ehkä luullut vaan eksyneeni..) joten ihan hyvä ehkä ottaa tollasia cityrundeja välillä. Suunnittelin muutenkin että nyt kun hankin ton bussikortin niin voisin huomenna tai lauantaina ajella muuten vaan busseilla, fiilistellä ja kuunnella musiikkia. Oppis vähän tunteen tätä kaupunkia ja reittejä ym.  
 Keväällä kun oltiin koulun kautta Krakovassa jollain projektireissulla, tutustuin yhteen saksalaiseen Marciin, joka pyysi saada viedä mut perinteiseen saksalaiseen pubiin syömään ja parille oluelle, mikäli tuun tänne työharjoitteluun. Well, here I am, ja huomenna ois tosiaan tarkoitus tavata Marc. Ajasta tai paikasta mulla ei oo hajua, koska mun saksanpään KVn A:n oli tarkoitus lähettää Marcille mun nro ja osoite ym, mutta it wont suprise me ettei se muistanu hoitaa sitä.. Ymmärrän joo että oon vähän huonoon aikaan täällä, kun kaikilla on kiire ja hirveesti työjuttuja, ja oon ainut vaihtari tällä hetkellä täällä, nii ei kukaan oikee jouda panostaan mihinkään. Mutta välillä vähän tympii kun tuntuu että mut on vaan tiputettu koneesta Saksanmaalle ja huudettu perään että "GO AND BE SOMEBODY". Ok no ehkei nyt ihan. Mutta töissäkin melko lempattu olo kun Mono lähtee koulutukseen ja palaa vasta 14.10 takaisin Thielille, ja mut siirretään toiselle osastolle jonkun italialaisen (?) tyypin huomaan joka on Monon lisäks varmaan ainut joka puhuu ees jotenkuten englantia. Nimenomaan jotenkuten, mitä nyt sain siitä irti kun Mono esitteli meidät tänään. Fuuuuuuuuuu! ...Have to learn some germany then..?
Noh, after all alles gut. Alkaa aikalailla jo oppii kaikki bussireitit ja keskustan ja tään Kiepen lähiympäristön yms.. Koti-ikävä on joo tottakai, mutta asiaa helpottaa (tai pahentaa..) se että aina kun on päässy Wlanii käsiks on voinu ladata Spotifyta biisejä offlinessa kuunneltavaks.. Mutta siis kolme viikkoa ja saan jo kovastikki pakkailla.. Kolme viikkoa tästä suorana leikkauksena eteenpäin, nii saan painaa jo päätä tyynyyn ja valmistautua seuraavan päivän armottomaan matkustusrumbaan. Awesome.
PS. en oo varma osaanko enää suomea kun tuun takas, nii opetelkaa joko saksaa tai hiokaa englantinne priimaks. Danke.

tiistai 30. syyskuuta 2014

From Westerntor to Lindenweg


Here I am, Paderborn. Matka suju muuten tosi hyvin, mutta juna-asemalla meni Siikajoen tytöllä sormi suuhun.. Enhän minä oo ikinä käyttäny lippuautomaattia. Varsinkaan Saksaksi?! Luojan kiitos siinä oli paikalla joku avulias asemahenkilö joka ostatti mulle ne oikeat liput siitä masiinasta..Junaan päästyä panikoin sitten hieman lisää, kun pelkäsin etten osaisi jäädä oikealla asemalla pois, eikä asiaa auttanut yhtään se että koko juna oli täpötentäynnä ja seisoin jossain eteisessä matkalaukkuineni n.15 muun ihmisen kanssa, enkä nähnyt ulos EIKÄ mitään kuulutuksia tulevista asemista ollut... Onneksi ihmiset oli tosi ystävällisiä ja kysymällä apua pääsi ja pääsee pitkälle...12h matkustamisen jälkeen saavuin Pension Kiepeen. Awkward kun tään paikan vanhahko omistajapariskunnan rouvashenkilö selitti mulle solkenaan saksaa, ja mitä minä siihen voin sanoa muutakuin Ja, ja, ja ja nyökytellä typeränä.. (En siis ymmärtänyt sanaakaan..)
Eilen aamulla heräsinki sit melko epämääräisistä fiiliksistä, kun en aluksi tiennyt yhtään missä edes oon. Ajan ja paikan hiljalleen palailtua mieleen, muistin että jonkun Stefanin oli tarkoitus tulla hakemaan mut joskus puoliltapäivin.
Suoritin siinä sit aamutoimia, ja tupakille (sori kaikki) mennessä huomasin että Frau Kiepe(r?) oli jättänyt mun oven eteen tarjottimen jossa oli Nalle-mukillinen maitoa, pari croisanttia ja erilaisia marmeladeja ja NUTELLAA... :D (Tästä söpöstä ilmestyksestä lisäilen kuvia myöhemmin Instagramiin..)
Pilkulleen klo 10.30 saapuikin tämä Stefaniksi itseään kutsuva henkilö noutamaan mua täältä Kiepestä, ja ajatti mut melko suoraan mun Paderbornin työpaikalle Thielille. Paikanpäällä selvis ettei koko miltei 100hengen korjaamolla puhu englantia hyvin kuin yksi asentaja, Herr Mono ( :DDD) joten I'll work with him then.
Pikasen korjaamokierroksen jälkeen Stefan nakkas mut keskustaan, ja kerto että yhdessä kauppakeskuksessa on Saturn-niminen elektroniikkaliike mistä voin ostaa itelle tään PrePaid-mokkulan. Well, what should I say. Jos Suomessa sellaisen hankkiminen oli hankalaa, niin Saksassa se oli äärimmäisen vaikeaa. Siihen tarvittiin 4 eri myyjää, välillä pari asiakasta kääntäjiks, semisti aikaa ja takaisin Kiepeen päästyä 4h asennusaikaa.. BUT I DID IT. Sain ostettua saksalaisesta elektroniikkakaupasta nettitikun ja saksankielisillä ohjeilla sain sen toimiin tässä surkeassa (sori amis) läppärissä. Yaaay! Toki ennenkuin pääsin takaisin Kiepeen, eksyin vähän kaupungille, ja kiersin bussilla nro.7 muutaman kunniakierroksen pitkin kaupunkia.. Kyllä mää sain Stefanilta aiemmin printatut bussiohjeet jossa luki pysäkit ym, mutta kuka unohtikaan aktiivisesti seurata sitä näyttötaulua... Hupsista. Anyway, kyselyikä koko ikä ja pääsin kuin pääsinkin takaisin...
Today olikin eka työpäivä, ja huijaisin jos sanoisin ettei ois jännittänyt.. Tosin melko turhaan, porukka oli tosi lepposta, vaikkei sitä englantia kukaan Monon lisäksi puhunutkaan. Pääsin korikorjaamon puolelle, missä tänään suoristeltiin jotain Audin runkoa ja vaihdettiin puskureita ymym.. 8-17 vierähti töissä, jonka jälkeen liikahdin pää-,selkä-,jalka- ja niskakipuineni bussilla keskustaan ja löysin pian itseni _mäkkäristä_ istumasta, koska se on aikalailla ainoita paikkoja missä on ilmainen WLANi..Seiskan maissa lähdin ruokakaupan kautta kohti bussiasemaa, mutta seikkalunjanoisena vaihdoin reittiä ja missasin mun bussin ja eksyin. Oho. Ehdin harhailla onneks vaan tunnin ja löysin oikean pysäkin.. VIHDOIN JA VIIMEIN oon takaisin Kiepessä. Äärimmäisen väsyneenä, kipeenä, ja melko *ttuuntuneena kun tää kone on vammanen ja pilaa kaiken mitä teen all the time.. Kuvia voi tsekkailla tosiaan Instasta, lisäilen niitä sinne sitä mukaan kun löydän aina jostain wlanin.. Ja teksti on tosi tökkivää ymymym but im tired. I dont care. Sori.
Nyt mä alan nii nukkuu.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

IT HAS BEGUN!

Muuan vuosi pyörähtänyt ilman aktiivista bloggausta, but for now mun pitäis herättää se sisäinen Runeberg ja intohimoinen bloggari henkiin tään opintopäiväkirjan tms merkeissä... Suuntana tosiaan Paderborn ja neljän viikon mittainen työharjoittelu Thielillä, eli mikälie Audi/Porche/VW/Skoda-liike se nyt olikaan.
Well, here I am. Helsinki-Vantaa. All alone. Fiilikset Oulussa oli aika haikeet, kun ymmärsin että seuraavat 27 päivää oonkin jossain parin tuhannen kilometrin päässä aivan uusissa kuvioissa. Awesome. Scary. ...COOL.
Kun kone aloitti laskeutumisen kentälle, muistin kuinka penskana aina pitemmiltä lennoilta palatessa koko matkustamo taputti ja jopa hurras. Weird. Miksei kotimaan lennoilla taputeta? Eikä kyllä Varsova-Helsinki lennonkaan laskeuduttua taputettu.. Onkohan siihen joku etiketti? Tai siis jotku hienoiset normit milloin taputetaan ja ollaan mielissään perille pääsystä ja siitä ettei kone tippunut. Mää nyt ainakin oon. ...oisko mun pitäny tehdä aloite ja hurrata hullun lailla? ..ehkä se ois ollut vaan tosi awkward mun tuntemattomalle vierustoverille, joka ois koittanut sen jälkeen vaan hautautua penkin alle.
Ok melko levottomia ajatelmia.
Koitan pitää tätä blogia hengissä aina kun satun löytämään jostain ilmaisen Wlanin. Jee. Wuhuu.
Mutta nyt, pakko lähtä nauttimaan tästä lentokentän vilinästä ja lähdön tunnelmasta ja ja ja ja ja ja....!

Ps. Kyllä mua oikeasti vähän jänskättää.

Pps. Mää en tiiä pitäiskö mun pitää jotain fiksua ammattimaista blogistelua, vai saanko Sinimäiseen tyyliin selittää typeriä juttujani.

PPS. MUISTAKAA MYÖS INSTAGRAMISSA SEURAILLA MUN TYPERIÄ PÄIVITYKSIÄ , nimim. BLEUECC

...bue bye Finland, im gonna miss u all.