Bussi täynnä tarinoita

Pääsinkin hehkuttamasta maanantaina, että hyvä viikko tulossa...  Kerrottakoot siis lisää tästä "tosi hyvästä viikosta" - eilen töissä mua paleli koko aamun niinku ois jossain horkassa ollu, vaikka tungin kaikki vaatteet haalareiden alle, ja pian iski järkyttävä päänsärky.. Otin jo aamusta buranaa, kun olo oli jo herätessä melko nuutunu. Well, ei auttanu burana eikä safka, joten soitin Suomenpäähän että mille sitä tässä  sit rupiais.. 
Sain ohojeet että soittaisin mun Saksan koordinaattorille A:lle ja kysyisin mihin lääkäriin mun pitäis mennä tms. Noh, A on tään viikon lomalla, joten mun pitäis soittaa Stefanille. Btw, väliaikainfo - toisinkuin käsitin, niin Stefan ei ookkaan A:n oppilaita tms, vaan sen kollega. Väärinkäsitykset part.493934.
Takaisin ite asiaan - mulla ei oo Stefanin numeroa, joten mun pitäis kysyä sitä Herr Duysakilta, eli tältä Thielin tyypiltä joka hoitaa vissiin näitä harjottelijoiden asioita. Tosin hän ei taasen puhu sanaakaan englantia. Noh, menin sit selittään tälle mun työkaverille Thomakselle, mikäli hän tietäis a). Stefanin, tai  b).Herran jonka nimeä en IKINÄ epäkohteliaasti muista, eli Duysakin. Pienen selityssession jälkeen Louiskin saapui kuunteleen mitä oikein jauhan, ja lopulta Louis ymmärs että mun pitäis siis mitä ilmeisemmin saada joku (ei se käsittäny kuka) kiinni Duysakin avulla. Louis soitti nopsaa sit D:lle, jonka jälkeen lompsin D:n toimistoon.
Awkward situation, kun ei ollut oikein mitään yhteistä kieltä millä kommunikoida D:n kanssa, mutta Louis oli ilmeisesti saanut kuitenkin jotenkuten selvitettyä tilannetta Dlle joka soitti sitten A:n toimistolle. Tosi epäselekiää selitystä, I know, mutta tässä vaiheessa mä olin itekkin TOSI pihalla siitä mitä oikein tapahtuu. Höpistyään hetken, D anto luurin mulle, ja joku tosi välttävästi englantia puhuva naishenkilö selitti mulle sieltä, että A on lomalla  (I know) ja että Stefan on poissa tään päivän. Sepäs kivaisaa.  D jatkoi puhelimeen mongerrusta, ja puhelun loputtua se viittoi mua seuraamaan - halliin, missä Louis vois tulkata mulle mikä nyt on homman nimi.
Tilanne oli tosiaan nyt se ettei A:ta saatu kii sen siviilipuhelimesta, ja Stefankin on sairaana. Olin TÄYSIN ulalla siitä, mitä voisin oikein sit tehdä.. Oon saksassa ja mun pitäis löytää johonki lekurille, enkä ees tiiä missä semmonen on, ja millä sinne meen.. Bussilla? Millä bussilla?! Ja puhuuko saksalaiset lääkärit englantia? Kieltämättä oli melko avuton olo. Louis kehotti mua istuun ja ootteleen että ne saa selville mitä tapahtuu.
Oottelin varmaan reilun tunnin, koittaen keskittyä tuijottaan johonkin yhteen pisteeseen hallin seinässä, koska mulla oli järkyttävän huono olo, ja pelkäsin että jos mun keskittyminen herpaantuis niin saisin itkunsekaisen paniikkikohtauksen, mitä tapahtuu helposti jos en oo ihan täydessä vedossa.. Mua paleli, mun selkää ja päätä särki, ja olin oikeasti jo melko varma että kuolen saksalaisessa autokorjaamossa, KUNNES, Louis tuli ilmottaan että se lähtee kotiin, koska sillä loppu työt tältä päivää. Nyt mulla meinas oikeasti iskeä jo paniikki, että mitä mä nyt teen, mun ainut tulkki lähtee kotiin?! D:kin saapui paikalle ja sanoi ettei ne ollu saaneet ketään toimistolta kiinni tms. Ok. Kiva. What now? Louis kysyi täytyykö mun sit päästä lääkäriin, vai riittäiskö vaan jos lepään kotona yhden päivän, it's hanging on u. No siis, menin lääkäriin tai en, nii kotiin lepäämään aion kumminkin sit mennä, CAUSE IM DYING. Ja lääkäriä tarviin vaan muodollisiin seikkoihin, eli siks että tarviin jotain todistusaineistoa mun koululle ja Thielille siitä etten oo kyllä ihan työkykynen. Kuuntelin tovin kiihkeää saksalaisten sananvaihtoa, ja sain tästä keskustelusta lyhyen englannisoinnin - käy vaihtamassa vaatteet, jonka jälkeen Louis kävis nakkaan mut lääkäriin.
Hetkeä myöhemmin oon matkalla lekurille Louiksen kyydillä, joka selittää mulle että sen sisko on lääkärissä töissä tms ja normi lekurille menis 7485748tuntia jonottaa. Ok, whatever, tahon vaan kotiin nukkuun. Päästään paikanpäälle ja selviää, että tää vastaanotto tms on kiinni 13-15, ja kolomen jäläkee otetaan vaan ajan varanneita potilaita. Jaha. Louis soittaa sen siskolle, ja saan ohojeet että tulisin seuraavana aamuna 8-9 välillä samaan paikkaan. Ok, miten vaan, vielen danke, Sini lähtee hostellille nukkuun.
Olin Kiepessä varmaan siinä kolmen kiepeillä ( hahahhahah rimmaspa hyvin), ja pistin samontein pään tyynyyn. Heräsin seittemän maissa ja säikähdin että myöhästyisin töistä, kun ei kello soinut, mutta pihalta kajasti vielä sen verran valoa että ymmärsin ettei taidakkaan olla aamu. Siinä melko höttösenä ja muutenkin vähän pihalla kaikesta, menin vahingossa juomaan hanavettä. Ok, tyypit töissä sanoo että Paderbornissa on tosi hyvälaatusta toi hanavesi, mutta musta tuntuu että täällä voi olla bakteerikanta pikkasen eri kuin Suomessa (ja niin onkin, hanaveen vaikutukset iski tänään).
Tänään aamulla raahasin sit ruumiini sinne lekurille. Louiksen sisko oli tosiaan vastaanotto tiskillä töissä, ja ties tilanteen, kiitos Louikselle. Se ohjas mut ootteleen vastaanottohuoneeseen, josta pääsin n.40minuutin jälkeen lääkärin puheille. Tai no puheille ja puheille, koska ei, saksalaiset lääkärit ei ilmeisesti puhu englantia, tai ainakaan tää n.40vuotias naislääkäri ei puhunut. Onneksi Louiksen sisko tuli toimiin tulkiks, niin ei tarvinnu viittomaan ruveta.
 Perus verenpaineet ym tsekattua ja oireet kyseltyä, se lääkäri iski pöytään pari lääkeputelia ja loppuviikon kestävän saikkulapun. Teki mieli kirota, mutten viitsiny, vaikkei kukaan ois ymmärtänytkään sanaakaan.  Viiden päivän viikonloppu siis, jos koittaa jotenkin positiivisesti vääntää tään. Tää mun työharjottelu muuttuu pian joksikin intensiivikseksi itsetutkitskelu-reissuksi, kun saan maksimaalisen annoksen Me, myself and I:ta. Pity me, mulla on oikeasti erirasittavaa seuraa, heh.
Kävelin bussipysäkille niin sanotusti leuka rinnassa ja kohti uusia pettymyksiä. Seuraavaa bussia sais ootella reilun puoliskatuntia. "Eka pettymys". Kipasin sit siinä ajankuluks kauppaan hakeen inkivääriteetä sun muuta tään olon karkottamiseks. Koska oon nainen (tai muuten vaan utelias ja omiin ajatuksiini sotkeutuva) niin musta on erikivaa jäädä näprään ja tutkiin kaikkea jännää mitä perussaksalaisessa marketissa nyt voi olla. Kauppareissut on muutenkin melko seikkailullisia, kun ei ymmärrä ihan täysin niitä etikettejä..  En kuitenkaan onneks ehtinyt vajota niin syvälle omiin maailmoihini, että oisin unohtanut sen bussin. Tai no ok, myönnetään, lähellä oli. Siispä, pikaseen kassan kautta takaisin pysäkille, missä odotteli muutama muukin aamupäivä "shoppailija", eli reilu kymmenen vanhusta rullaostoskasseineen ja kävelykeppeineen.
Bussi saapui, ja herrasnaisena päästin vanhukset ensin, ofc. Istahdin bussin etuosaan, ja pian olin melko piiritetty näiden vanhusten toimesta. Ja tässä ei oo nyt mitään negatiivista, ei niin yhtään. Päinvastoin. Olin koko aamupäivän kuunnellut kuulokkeilla Spotifysta non-stoppina klassista, mutta nyt otin toisen kuulokkeen pois, että kuulisin pianon pimputuksen ja viulujen lomasta näiden enemmän elämää nähneiden ihimisten porinoita. Saksaahan ne puhu, tottakai, but it doesnt matter. Musta on vaan niin tosi mukavaa kuunnella kun ne jauhaa keskenään, no idea why, mutta se vaan on.  Välillä havahdun muutenkin ajatteleen, oli paikka mikä tahansa, että jokaisella ihmisellä on tarinansa. Kaikki tuntee ja ajattelee. Ja varsinkin nyt, kun se bussi oli täynnä niitä vanhempia ihmisiä.. Niillä ois ollu varmasti satoja ja taas satoja tarinoita kerrottavana! Niin monia vuosikymmeniä tungettuna yhteen pieneen bussiin. That's cool I think.
Mun piti jättää tää tosi lämminhenkinen seurue mun pysäkillä, ja vaikka fyysisesti musta tuntu että kuolen, niin mua hymyilytti aivan älyttömästi. ...ja jos joku nyt aikoo tästä innostuneena ehottaa mulle että rupiaisin vanhustenhoitajaks, niin en. Mua ei kamalasti inspiroi vaihtaa isojen ihimisten vaippoja, tai pyyhkiä niitten kuolasia suupieliä.
Heräilin äsken ja nyt vaan palelen, juon tätä inkivääriteetä ja lääkitsen itteeni noilla lekurin antamilla rohdoilla. Ja tää yskänlääke tms. saa mut vahvasti epäileen, että saksalaiset tosiaan uskoo siihen ettei toimiva lääke maistu hyvälle.. Phyh...
Suunnittelin jo että käyn ostaan apoteekistä jottai unilääkkeitä että sais ajan kulluu rattosammin, mutta se ei ehkä oiskaan loppupeleissä kovin turvallinen vaihtoehto.. hoh. Noh, jospa sitä iha näillä omillaki unenlahjoilla vois leikkiä zombie-Ruususta.
~ Öitä